Sinun täytyy aktivoida javascript käyttääksesi sivua!
  • PURO elämäniloa nuorille 2018

  • Valmennetaan nuoret löytämään elämäniloa ja kohtaamaan muutoksia.

    100 ensimmäistä koulua ja oppilaitosta pääsee mukaan yhteisöllisen oppilashuollon sähköiseen PURO 2018 -koulutukseen. Ilmoittautuminen ei sido koulua mihinkään, teette ja osallistutte omien resurssienne puitteissa.

    PURO on positiivista pedagogiikkaa soveltava hyvinvointivalmennus yhteisölliseen oppilashuoltoon. Menetelmän on kirjoittanut mielenterveystaitojen asiantuntija Mari Lankinen. PUROn voi ladata netistä ilmaiseksi. 

    100 koulukuraattoria on ollut kehittämässä ja testaamassa PUROa keväällä 2017.

    Nyt on tarkoitus ottaa mukaan 100 ensimmäiseksi ilmoittautunutta koulua huikeaan syrjäytymistä ehkäisevään projektiin, jossa valmennetaan nuoret etsimään, hakemaan ja löytämään elämäniloa sekä vahvuutta vastoinkäymisiin.

    PURO toimii myös matalan kynnyksen keskustelutyökaluna, jonka avulla nuori voi ilmaista tarvitsevansa lisää tukea tai apua. Tähän on saatu erityisen hyvää palautetta koulukuraattoreilta.

    PURO on tehty vapaaehtoistyönä ilman ulkopuolista rahoitusta. PURO on osa Suomi100 juhlavuoden ohjelmaa.

     

    Koulumme osallistuu PURO koulutukseen keväällä 2018:


  • Koulun/oppilaitoksen nimi
    *
    Koulujen nimet julkaistaan projetin nettifoorumeilla.
  • Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
    *
    Ilmoittautumisen jälkeen nimiä voidaan lisätä sähköiseen koulutukseen.
  • Yhteyshenkilön nimi ja ammattinimike
    *
    Yhteyshenkilöiden nimiä ja yhteystietoja ei julkaista missään kysymättä ensin.
  • Ystävyyskoulu
    Osallistutko jonkun jo ilmoittautuneen koulun ystävänä? Laita viestikenttään, mikä koulu on kyseessä.
Jaa Facebookissa!